Tietoa meistä

Lapsen kasvu ja kehitys on etusijalla. Olemme ylpeitä korkealaatuisesta ammatillisuudesta, yksilöllisestä lähestymistavasta, pitkästä työkokemuksesta sekä kasvuympäristöstämme.

Perhepalvelut

Avohuollon tukitoimena tarjoamme kevyempää interventiota, jotta varsinaiselta sijoitukselta vältyttäisiin. Tällöin lapsi viettää päivää esimerkiksi perhepalveluiden toimitiloissa Koskenkiinteistössä. Lapsen kanssa työstetään asioita, jotka voisivat johtaa sijoitukseen ja vaativien lasten vanhemmat saavat hetken omaa aikaa. Päiväkäyntien aikana voidaan mm. toteuttaa erilaisia retkiä, tutustua uusiin harrastuslajeihin ja harjoitellaan sosiaalisia tilanteita. Käyntien tavoitteet ja intervention intensiivisyys luodaan yksilöllisesti.

Avohuollon palveluina tarjoamme intensiivistä kotiin tehtävää perhetyötä. Perhetyötä on mahdollisuus toteuttaa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Intensiivisen perhetyön tavoitteena on myös ehkäistä sijoituksen syntyminen. Tämän lisäksi tarjoamme jälkihuoltoa, joka räätälöidään vastaamaan kunkin lapsen tarvetta.

 Lastensuojelun yksiköt

Karkku-koti on 6-paikkainen yksikkö, joka on perustettu vuonna 2016. Samassa pihapiirissä on pieni omakotitalo Koskenkiinteistö, jossa tarjotaan muita tukipalveluita kuten perhepalvelut, avohuollon tukitoimenpiteet ja jälkihuolto. Koskenkiinteistössä on myös mahdollista järjestää kotiopetusta sekä palavereja.

Sassi on 6-paikkainen yksikkö, joka on aloittanut toiminnan vuonna 2011. Sassin läheisyydessä (500m) on jälkihuoltoon tarkoitettu itsenäistymisasunto. Yksiö on pintaremontoitu, peruspalveluiden lähellä, siinä on takaterassi ja näkymä joelle.

Molemmat yksiköt tarjoavat kodin 10-17-vuotiaille haastavasti oireileville lapsille ja nuorille.

Yksiköiden lähietäisyydeltä löytyvät peruspalvelut ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet kuten uimahallit, kuntosalit, urheilukenttiä sekä runsaasti erilaisia ulkoilumaastoja.

Kummankin yksiköt ovat hyvien julkisten yhteyksien päässä. Karkku-kodista Tampereelle on 48km ja junalla 30min. Juna-aseman välittömässä läheisyydessä (300m). Sassista etäisyys Tampereelle on 67km.

Kokeneet tiimit

Tiimit muodostuu moniammatillisesta henkilökunnasta ja pitkästä työkokemuksesta. Työryhmämme osaaminen painottuu neuropsykiatriseen osaamiseen, päihde- ja mielenterveystyöhön. Tiimissämme on mm. perhetyönkoulutusta ja  neuropsykiatrinen valmentaja.

Koulutuksiamme ovat mm. sosiaali-, terveys-, kasvatus-, ja nuoriso-ohjaajia. Koulutuksemme ja kokemuksemme pohjalta pystymme vastaamaan ammattitaidolla ja yksilöllisesti erityislasten vaativiin tarpeisiin.